fbpx

Are you enough old to drink in your country of residence?

Oletko yli 18-vuotias?

yes
no

FAQ

Mitä omenoita käytätte?

Käytämme kotimaista omenaa. Osa tulee omassa hallussa olevilta tarhoilta ja sen määrää on tarkoitus koko ajan kasvattaa. Osa tulee suomalaisilta omenatarhoilta, josta ostamme ns. 2-laatua, eli mehuomenaa, jossa on ulkoisia virheitä ruokaomenaksi. Käytämme useita lajikkeita, osittain myös saatavuuden mukaan. Tutkimme myös aktiivisesti villiomenoiden käyttöä, samoin marjaomenoiden.

Mitkä lajikkeet sopivat parhaiten siideriin?

Hyvän siideriomenan ominaisuudet riippuvat osaltaan myös minkä tyyliseen lopputuotteeseen niitä aiotaan käyttää. Hyvä nyrkkisääntö on, että omenassa tulisi olla riittävästi sokeria, joka yleensä tarkoittaa myös makua. Sen päälle hapokkuuden on oltava tasapainossa, eli ei liian hapan, mutta ei myöskään ilman happoja. Tanniinisuus on perinteisen aidon siiderin alueiden (Länsi-Englanti, Pohjois-Ranska) omenoissa tyypillistä, mutta suomessa niitä ei juurikaan kasvateta. Tanniinien avulla siideriin saadaan täyteläisyyttä ja napakkuutta. Marja- ja koristeomenoissa (crabapple) löytyy monesti tanniinia, samoin villiomenoissa ja siemenkasvuisissa. Yleensä sopivaan balanssiin päästään yhdistämällä useita lajikkeita.

Mitä mäskille tapahtuu?

Tällä hetkellä se on meille biojätettä. Etsimme mielellämme uusia ratkaisuja mäskin hyödyntämiseen ja kuuntelemme mielellämme ideoita. Jos joku haluaa, niin meiltä saa hakea ilmaiseksi.

Mikä tekee siideristä aidon tai epäaidon?

Aidoksi siideriksi kutsutaan tuotteita, jotka on tehty raaka-ainetta kunnioittaen ilman turhia käsittelyjä. Raaka-aineena käytetään omenaa, joka mehustetaan ja josta siiderinteko lähtee. Suomessa toimii Suomalaisen Aidon Siiderin Seura, joka ylläpitää määritelmää ja ajaa aidon siiderin asiaa. SASS myöntää siidereille myös aitoussertifikaatteja, sellaisia löydät myös Kuuran tuotteista. Lisää seurasta www.aitosiideri.fi

Aivan kuten viiniä ei tehdä rypälemehutiivisteestä, tai olutta mallasuutteista, myöskään aitoa siideriä ei tehdä mehutiivisteistä. Isojen panimoiden massatuotetut tuotteet, yllättävän usein myös pienempien panimoiden siiderit, ovat juuri eurooppalaisesta tai kiinalaisesta omenamehutiivisteestä tehtyjä. Helpoin tapa erottaa aito siideri on vilkaista ainesosaluetteloa. Jos siellä on jotain muuta, kuin omena ja hiiva, ehkä sokeri, kyseessä on prosessoidumpi tuote. Kyseiset tuotteet voivat toki olla hyviä ja eivät ne ansaitse epäaidon leimaa, mutta ovat periaatteeltaan ja lähtökohdiltaan eri kategoriaa aidon siiderin koulukuntaan nähden.

Miten aitoa siideriä valmistetaan?

It’s all about apples, sanotaan. Vaikka lopputulokseen vaikuttaakin moni vaihe ja menetelmä, omenan laatu on ratkaisevan tärkeää. Omenat poimitaan ja sitten varastoidaan hetki. Sen jälkeen ne murskataan murskaimella ja massa puristetaan puristimella mehuksi. Silloin meillä on tuorepuristettu omenamehu (joka on erinomaista sellaisenaankin).

Sitten tuotteesta ja menetelmästä riippuen joko annetaan sen lähteä spontaanisti käymään, lisätään hiivaa käymisen aloittamiseksi, tai viedään ulos jäätymään (Ice Cider). Käyminen saa tapahtua rauhassa ja mielellään viileässä. Käymisen jälkeen vielä kypsytellään reilu tovi, joka auttaa siideriä pyöristymään ja makuja kehittymään. Sen jälkeen on pullotus, ja jos halutaan kuplia, saamme ne tehtyä pullokäymisen avulla. Tällöin mukaan lisätään aavistus omenamehua sokerin saamiseksi sekä hiivaa, jolloin käyminen alkaa uudelleen pullossa. Nopeimmilla tuotteilla valmistuminen kestää noin puoli vuotta. Osalla tuotteistamme reilun vuoden, jopa puolitoista.

Onko Ice Cider vähän kuten vaikka Eisbock?

Ei ole. Ice Cideriin tuleva mehu jäädytetään ennen käymistä, mehuna. Tai vaihtoehtoisesti omenat jäädytetään. Kyseessä on siis enemmänkin Ice Winen kaltainen prosessi.

Mikä on tuotantomääränne?

Tuotantomäärämme tällä hetkellä on noin 20000 litraa vuodessa, mutta kasvaa joka syksy satokausittain, kun omenaa mehustetaan enemmän. Se näkyy tarjonnassa pienellä viiveellä, mutta muutaman vuoden kuluessa olisi tarkoitus päästä tilanteeseen, jossa kaikkia perustuotteita löytyy vuoden ympäri.

Onko aito siideri hyvä ruokajuoma?

Siideri on ehdottomasti hyvä ruokajuoma! Riippuu paljon siiderin tyylistä mikä on suositus, mutta kevyemmät ruuat, kuten salaatit, kanat, kala toimivat kivasti kevyempien siidereiden kanssa. Ranskalainen tuhti siideri menee jopa entrecoten kanssa. Kuura Ice Cider on mainio kumppani jälkiruuille, sekä juustoille.

Mistä siidereitänne saa?

Siidereitämme saa aina omasta puodistamme Kuura Shopista Fiskarsin Ruukista. Sieltä löytyy kaikki tuotteet, joita on myynnissä. Lisäksi paikallisista ravintoloista saa Kuuraa. Tuotteitamme voi päätyä Alkonkin hyllyille, tai ruokakauppoihin (sikäli kun vahvuus sallii). Myös useista baareista ja ravintoloista erityisesti pk-seudulla.